CNC-ohjelman luominen mittamuuttuvalle komponentille

Automatisoi toistuvat työtehtävät

Numeerisesti ohjattavalla työstökoneella saadaan aikaan tarkasti samanlaisia, ohjelman mukaisia komponentteja. Kun ohjelma on olemassa, riittää vain ohjelman lataus, aihion kiinnittäminen/syöttäminen ja työstäminen voi alkaa. Alussa ohjelman tekeminen voi viedä aikaa, varsinkin jos komponentti on monimutkainen työstää. 

Komponenteissa, joissa mitat muuttuvat, työstöt ovat usein samoja, joskin paikat vaihtelevat asiakkaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi lukon koneistus voi olla eri korkeudella, tietyn mallinen tai paikka voi vaihtua asiakkaan valintojen mukaan. On siis luotava kertakäyttöinen CNC-ohjelma asiakaskohtaiselle komponentille.  

Useasti ohjelma koostuu aliohjelmista, jotka suorittavat jonkin usein toistuvan työstön. Näiden makrojen avulla voidaan ohjelmaa yksinkertaistaa, koska pääohjelmassa kerrotaan ainoastaan haluttu paikka ja tähän paikkaan haluttu koneistus. Makrot mahdollistavat parametrien avulla tehtävän ohjelmoinnin, kun samaa CNC-ohjelman pätkää voidaan käyttää eri komponenteille ja eri kohtiin komponenttia.

Työstöjen sijainnit i3D konfiguraattorin 3D-mallissa

Miten temppu sitten tehdään?

Kaikki lähtee älykkäästä 3D-mallista, joka sisältää tiedot mitä koneistuksia ja mihin kohtaan niitä asiakas haluaa. Tai itse asiassa asiakas ei kyllä tiedä koneistuksisista tai paikoista mitään, mutta tuotantokonfiguraattori osaa muuntaa asiakkaan valitsemat kaupalliset ominaisuudet tuotannon tarvitsemaksi tiedoksi. 

Kun 3D-malli on valmis, se viedään CAM-ohjelmistoon, jossa määritellään kaikki koneistukseen tarvittavat parametrit kuten mm. komponentin mitat, nollapiste, työkalut ja työstöt. Näiden pohjalta luodaan työstöradat ja tarkistetaan mahdolliset koneistusvirheet. Lisäksi voidaan vielä simuloidaan prosessi, jotta varmistetaan turvallisuus ja tehokkuus. Nyt 3D-mallista on olemassa työstörata, joka ei vielä riitä, koska jokaisella koneella on oma tapansa toimia. 

Eli kun työstöradat ovat valmiit, ne muunnetaan G-koodiksi CNC-koneelle sopivassa muodossa. Tämä tehdään CAM-ohjelmiston postprosessorilla, joka muokkaa koodin omalle CNC-koneelle sopivaksi. Nyt ohjelman voi siirtää CNC-koneelle ja mittamuuttuvat komponentin koneistus voi alkaa.

CNC-ohjelman luominen suoraan 3D-mallista on tehokas tapa nopeuttaa valmistusprosessia ja vähentää manuaalista työtä. CAD- ja CAM-ohjelmistojen avulla voidaan suunnitella optimoitu työstörata, joka muunnetaan G-koodiksi ja suoritetaan CNC-koneella.

Meillä i3D:ssä on mahdollista tehdä tuotantokonfiguraattoriin myös nämä työstöradat, josta tieto kulkeutuu helposti CNC-koneen ääreen. -> Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää teidän tuotteenne valmistuksen helpottamisesta.

Muita uutisia